Nyt kannatti hän naisilla ammeita, tynnyrejä ja muuta puuromua, joka saattoi estää vihollista ensi hyökkäyksessä tunkeutumasta linnoituksen sisäosiin, ja sen jälkeen keitettiin lipeää kaikissa astioissa, joita oli saatavissa.
Sillävälin juoksi vihollinen vasten muureja, sytytti porttimiinansa ja nosti rynnäkkötikapuunsa. Tanskalaiset olivat otaksuneet, että haudat olisivat jäässä ja vastarinta mitätön, mutta äkillinen suojailma oli jään päälle valanut monet jalat vettä, ja miehistö puolusti linnoitusta tavalla, jota muuan ranskalainen historioitsija kuvaa oivallisesti seuraavassa lausunnossaan: "Siellä eivät muurit suojelleet miehiä, vaan miehet puolustivat muureja." Kuudessa tunnissa torjuttiin viisi rynnäkköä.
Tanskalaisten rynnäkkötikapuille pudotettiin raskaita laskupuomeja, jotka musersivat tikapuut ja miehet. Laukauksia ja kiviä satoi niin rajusti valleilta, että vihollisen täytyi vetäytyä takaisin. Silloin urhoollinen päällikkö kovaksi onneksi taittoi jalkansa, ja samassa räjäytettiin linnanportit ilmaan porttimiinalla, jonka jälkeen tanskalaiset riemuhuudoin alkoivat tunkeutua linnaan.
Nyt olivat hyvät neuvot kalliit, mutta Emerentia rouva ei suinkaan hätääntynyt. Hän otti itse johdon, ja sotamiesten jatkaessa ampumistahan käski naisten kaataa kuuman lipeän romulla täytetyssä porttiholvissa tunkeilevain vihollisten niskaan. Niinpä kerrotaan, että "viholliset makasivat holvissa ja portin ympärillä kuin kaltatut siat."
Sitä paitsi pystytti hän kaksi tykkiä porttiholvin vieressä sijaitsevan vanhan talon katolle, ja näillä ammuttiin holviin hevosenkengän kappaleilla ja muulla raudanromulla ja raehauleilla.
Haavoitettuja ja kuolleita makasi kaikkialla, estäen vihollista tunkeutumasta porttiholvista läpi.
Tämä rohkaisi ruotsalaisten mieltä, mutta muuan päällysmiehistä, Sven, Ramnaklefin herra, sulki valliportin, jonka takana ruuti säilytettiin ja piiloittautui, luultavasti pelosta.
Vielä kerran ryntäsi vihollinen muureja vasten, ruuti oli lopussa, huudettiin täyttä kurkkua Sven herraa ja jouduttiin pahoin ymmälle, kun häntä ei löytynyt mistään. Mutta Emerentia rouva käski räjäyttää portin ja ottaa tarvittavan ruudin, jonka jälkeen sekin rynnäkkö torjuttiin. Ramnaklefin Sven sai rangaistuksekseen vain meheviä herjaussanoja urhealta rouvalta ja tovereilta niin yleistä halveksumista, että hän katsoi viisaimmaksi ainaiseksi luikkia Gullbergista tiehensä.
Kuningas Kristian, jolla ei ollut ollenkaan tykistöä mukanaan, käsitti pian mahdottomaksi linnoituksen valloituksen ja käski sentähden, että taistelu oli heti lopetettava, jonka jälkeen tanskalainen sotajoukko vetäytyi alas Gullbergin edustalla olevalle niitylle.
Emerentia rouva seisoi ylhäällä muurilla ja katseli lähtöä. Silloin huomasi hän kulkueessa ylhäisen herran, joka ratsasti valkoisella hevosella. Kun hän piti varmana, että se oli Tanskan kuningas, kutsui hän nopeasti taitavan pyssymiehen ja käski hänen tähdätä pyssynsä ylhäistä herraa kohti.