"Näetkös", sanoi Kustaa, "olemme tehneet rauhan mahdollisimman hyvillä ehdoilla ja vapauttaneet maan vastaisista tuhoista. Sydämeni vuotaa verta ajatellessani mitä kaikkea se on saanut kestää."
"Kasvoistasi ei sitä näe lainkaan, en ole koskaan nähnyt sinua noin iloisena."
Kuningas punastui syvästi. "Minulla on ollut niin vaikeita päiviä, nyt on hieman valoisampaa ajatteles, Juhana, yksi sota lopussa, eikö minun pitäisi iloita siitä!"
"Tietysti, vaikka tanskalaiset ovat yhtä häpeämättömiä kuin ennenkin.
Mistä luulet saavasi kokoon miljoonan taalaria, joilla maksat
Elfsborgin?"
"Luotan ruotsalaisten uhraavaisuuteen. Vastenmielisyys tanskalaisia kohtaan on niin suuri, että he tahtovat minun kanssani kärsiä suurta puutettakin vapautuakseen tanskalaisten vaatimuksista. Tiedätkö, että Tanska vaatii oikeutta säilyttää kolme kruunua vaakunassaan?"
"Siihen ei kai luullakseni suostuta?"
"Oxenstjerna tuumii, että antaisimme heidän tehdä tahtonsa mukaan toistaiseksi; sehän on heille muistona muinaisilta ajoilta. Meidän aikamme tulee myös kerran!"
"Niin, tanskalainen ryömii aina pensaan takana väijymässä."
"Mikäpä muu tarkoitus on tällä heidän sodallaan ollut kuin saattaa meidät samoinkuin Norjan valtansa alle."
"Heidän olisi toki pitänyt oppia menneistä ajoista, ettei Ruotsia niin helposti siepata."