Nyt oli hän kamarissa, ja talikynttilän himmeässä valossa istui siellä pikku olento peittäen kasvonsa liinallaan ja itki, niin että sydän oli pakahtumaisillaan.
"Olkoonpa kuka tahansa, tämä on toki julmaa", ajatteli hän ja yskäsi hiljaa, ettei lapsiparkaa säikyttäisi.
Olento kohotti katseensa, mutta piiloitti kasvonsa yhtä nopeaan.
"Kuningas!"
Se oli tosiaankin hänen rakastettu Ebbansa, mutta missä tilassa! Kaikkea mahdollista oli hän ajatellut heidän ensi kohtauksestaan, mutta ei tätä.
"Rakas neiti", sanoi hän hiljaa ja hartaasti.
Ottamatta liinaa kasvoiltaan lankesi Ebba hänen jalkoihinsa: "Menkää, teidän majesteettinne, olkaa niin armollinen ja menkää, olen kyllin onneton ennestäänkin."
"Onhan syytä siinäkin jäädäkseni tänne", sanoi kuningas nostaen hänet pystyyn. "Sanokaa minulle nyt mitä on kyseissä", pyysi hän lempeästi ja tahtoi tarttua Ebban käteen.
Mutta tämä piti hellittämättä molemmat kätensä kasvoillaan.
"Ottakaa pois liina, voitte hieroa silmänne piloille."
"Ei, ei, en voi."