"Se on mahdotonta!"
Ebba tahtoi irroittautua käsivarsista, jotka kietoutuivat hänen ympärilleen.
"Mikään ei ole mahdotonta kahdelle sydämelle, jotka rakastavat toisiaan. Mutta sinä et ole vielä sanonut, että rakastat minua, enkä voi ennen uskoa onneeni. Sano se nyt, rakkahin!"
"Sitä en uskalla."
"Kenen vuoksi?"
"Kuningattaren… ja isäni…"
"Etkö sitten lainkaan ajattele minua?"
"Kyllä melkein aina, kun olen yksin."
"Silloin sanon sinulle, että sinä olet ajatuksissani alituiseen, kaikissa hankkeissani, ja silloin täyttää rintani iloinen toivo ja luottamus."
"En ansaitse sellaista kunniaa", kuiskasi Ebba liikutuksesta vavisten.