"Tännekö?"
"Luullakseni hän tarkoitti omaan huoneeseeni, mutta minä jäin mieluimmin tänne."
"Teitkö niin tavataksesi minut?" kysyi Kustaa hiljaa ja kumartui hänen puoleensa.
"Olinhan melkein luvannut…"
"Ebba, teitkö niin vain lupauksen tähden?"
"Tahdoin mielelläni pitää sen, koska, koska…"
"Puhu, Ebba, tahdon, vaadin niin", sanoi Kustaa kiihkeästi ja tarttui hänen käteensä.
"Koska kuningas pyysi sitä minulta", lisäsi Ebba kainosti. "Jos en olisi kuningas, vaan synnyltäni sinun vertaisesi aatelismies, mitä sanoisit silloin?"
"Olisin hyvin onnellinen", vastasi Ebba peittäen itkien kasvonsa käsiinsä.
"Rakas, voihan kuninkaankin puoliso olla onnellinen, ja mikäli se on minun vallassani, et koskaan tule katumaan liittoamme."