Kuningas saattoi äitiään, eikä leskikuningatar jättänyt käyttämättä tilaisuutta kiittääkseen edellisen illan mieluisasta vierailusta. Hän sanoi noudattaneensa herra poikansa toivomusta, ei vapaasta tahdostaan, vaan välttääkseen häväistystä, joka olisi voinut tehdä tyhjäksi koko juhlan.
Kuninkaan ei onneksi tarvinnut vastata. Kuningatar puhui koko ajan ja hänen salavihkaiset letkauksensa kävivät yhä purevammiksi.
Katarina prinsessaa saattoi hänen nuorin veljensä Kaarle Filip, puhuen toiveistaan päästä ensi avovedellä matkustamaan Venäjälle. "Kuningatar ei mielellään näkisi minun lähtevän", sanoi hän. "Mutta hän tahtoo minut mielellään Venäjän tsaariksi ja silloin täytyy hänen sallia minun lähtevän."
Upean aterian jälkeen hajaantuivat vieraat iloisesti rupatellen kirkkaasti valaistuihin huoneihin. Oli nautittu tavallista enemmän voidakseen niin ankarasti pitää kiinni seurustelusäännöistä, ja kuningatar, joka näki poikansa kiintyneen valtiolliseen keskusteluun muutamain vierasten kanssa, katsoi erehtyneensä luulossaan, että tämä oli rakastunut hänen hovineitsyeensä.
Tähän aikaan oli shakkipeli suurimmassa muodissa kaikissa Euroopan hoveissa, ja kuningatar, joka oli siinä erittäin taitava, valitsi tavallisesti vastapelurikseen henkilön, jota syystä tai toisesta tahtoi kunnioittaa.
Eräs äsken saapunut alankomaalainen lähettiläs oli ensi kertaa saapunut hoviin, ja kutsuttiin hänet nyt pelaamaan kuningattaren kanssa.
Sillaikaa oli kuningas, keskustellen milloin minkin kanssa, kulkenut huoneesta huoneeseen etsiskellen. Hän itse kyllä tiesi ketä.
Etsittyä ei löytynyt mistään, eikä hän tahtonut kysyä keneltäkään. Melkein tietämättään miksi tuli hän menneeksi koirakamariin, ja sanomattomaksi kummastuksekseen löysi hän sieltä etsimänsä samassa puvussa, jossa oli nähnyt hänet kirkossa.
"Ebba, mitä tämä merkitsee?" huudahti hän.
Ebba pudotti säikähdyksestä pienen taskukirjan, jota piti kädessään.
"Kuningatar käski minun mennä…"