"Jokin tärkeä, äskensaapunut kirje, joka on suuresti kiihoittanut kuningasta", kulki suusta suuhun; muuan palvelushaluinen lörppökieli kuiskasi uutisen kuningattarenkin korvaan, ja kun kuningas tuokioksi pysähtyi katselemaan peliä, katsoi hän tutkivasti poikaansa.
Eikö tämä punastunut? Mitä oli tapahtunut? Jotakin merkillistä täytyi sen olla! Hän ei ollut enää entisensä kaltainen!
Mutta kuningas poistui pian shakkipöydän äärestä, ja hänen täytyi jatkaa peliä ja hillitä uteliaisuuttaan.
Magnus kreivi teki syvän kumarruksen: "Sallitaanko minun onnitella teidän majesteettianne epäilemättä hyvien uutisten johdosta?"
Kuningas puristi hänen kättään.
"Kiitos! Puhukaamme siitä sitten myöhemmin!"
Kaikkien silmät suuntautuivat kysyen ja kummastellen nuoreen kuninkaaseen, ja kun hän näki rakkaan Katinsa tulevan vastaansa, tarttui hän tämän käteen ja vei hänet mukaansa toiseen huoneeseen, jossa sanoi:
"Tule ja istu tähän viereeni. Huomaan, että minun kasvojeni täytyy olla kuin avoin kirja, josta kaikki tahtovat lukea."
"Mutta siihen on kirjoitettu salakirjaimin", vastasi Kati.
"Ja minä luulen, ettei kenelläkään ole avainta."