Se synnytti yleisen naurun, johon kuningaskin otti osaa. "Ehdotan, että lopetamme sillä", sanoi hän. "Mutta on myös toinen leikki, jossa kaksitellen mennään eri huoneeseen ja muut sillaikaa sepittävät arvoituksen, joka näiden kahden on arvattava. Tulkaa, Margareta neiti, koettakaamme."
Hän tarjosi hänelle käsivartensa ja vei viereiseen huoneeseen, jonka huolellisesti sulki. Muutamain minuuttien ajan vaihtoivat he iloisia sukkeluuksia, ja kun heitä pyydettiin tulemaan takaisin, tuumivat he nauraen, että arvoitus oli keksitty aivan liian pian.
Se arvattiin helposti, ja nyt vei kuningas ulos Ebba neidin (n:o 2). Hän kertoi tälle terveisiä Axel Banérilta eikä sanonut pitävänsä ketään upseereistaan yhtä suuressa arvossa.
"Onnittelen neitsyttä, joka on voittanut hänen rakkautensa. Hän nostaa parhaan arvan avioliittoarpajaisissa", sanoi hän.
Hän puhui vielä, kun ovi avautui. Neitsyen ei ollut tarvinnut vastata mitään, mutta palatessaan hänen kasvonsa säteilivät sellaista iloa, että kaikki ihmettelivät mitä kuningas oli mahtanut sanoa.
Arvoitus arvattiin yhtä helposti kuin edelliselläkin kerralla, ja
Kustaa huudahti:
"Kaikkia hyviä asioita on kolme, minun täytyy vielä kerran koettaa onneani. Ebba neiti, tahdotteko nyt tulla kanssani?"
Tämän hän oli sanonut omalle Ebballeen ja vei hänet mukanaan luoden sisareensa merkitsevän katseen.
Ovi sulettiin, ja Kustaa työnsi hiljaa pienen salvan eteen. "Näetkös, armas, keksin keinon sulkeakseni sinut kenenkään näkemättä syliini!" Ja hän teki sen myrskyisellä ilolla.
"Teidän korkeutenne tekee minut onnettomaksi", kuiskasi Ebba.
"Ajatelkaas, jos joku tulisi."