Ainoastaan viikon ajan Evert Horn malttoi viipyä Tukholmassa sukulaisten ja ystäväin parissa. Lähtiessään kotimatkalle Suomeen hän sai mukaansa pääasiallisesti vain hyviä lupauksia, mutta niiden joukossa oli toki sekin, että kuningas itse aikoi matkustaa sinne.
Kustaa Aadolf kirjoitti sotapäällikölle, että "neuvottelujen Venäjän kanssa piti nyttemmin kohdistua etupäässä Ruotsin kruunulle tulevaan korvaukseen. Me emme salli enää vedettävän itseämme nenästä, kuten tähän asti on tapahtunut, vaan tahdomme tietää, ovatko he ystäviämme vai vihollisiamme."
Kuningatar oli tosin herttualta saanut yksityiskirjeen, joka oli lähetetty Gripsholmaan. Hän oli näkevinään, että siitä rivien välistä kuvastui pettymys, ja paloi halusta saada kuninkaalta lähempiä tietoja olosuhteista. Sentähden hän kirjoitti kerta toisensa jälkeen ja pyysi kuningasta tulemaan Gripsholmaan.
Kustaa ikävöi itsekin sinne, mutta tärkeät tehtävät olivat siihen asti olleet tiellä.
Tähän aikaan saapui Tukholmaan pitkämatkainen vieras ja kuninkaallisen huoneen sukulainen, Juhana Kasimir, Reinin pfalzkreivi. Hän oli äskettäin palannut matkalta läpi Englannin, Hollannin, Ranskan ja Italian, ja hänen tarkoituksensa oli jatkaa itämaille. Mutta sattumalta oli hän Bremenissä tavannut Kristina kuningattaren veljen, arkkipiispa Johannes Fredrikin, ja tämä herra oli innokkaasti neuvonut häntä ensin poikkeamaan Pohjolaan, jossa hänet Ruotsin kuningashuoneen sukulaisena varmaankin otettiin vieraanvaraisesti vastaan.
Kustaa Aadolf otti hänet ystävällisesti vastaan, ennenkuin oli edes kuullut pitkän selityksen sukulaisuussuhteista, ja pyysi häntä heti tulemaan mukaan Gripsholmaan, johon oli itse juuri aikeissa lähteä.
Kreivi suostui heti. Hän oli kohtelias nuori herra ja esiintyi pulskan soreasti. Kustaa Aadolf mielistyi matkalla suuresti häneen.
Vastaanotto oli erittäin sydämellinen, mutta heti ensi tervehdysten jälkeen kuningatar pyysi "Kätchen kilttiään" ottamaan vieraan huostaansa, hänen itsensä täytyi puhua poikansa kanssa.
Siitä syntyi pitkät jutut; kuningatar oli ylen levoton poikansa puolesta, jos tälle siellä pakanamaassa mitä tapahtui, koituisi siitä hänen surmansa. Kuningas lohdutti häntä sillä, että herttua jäi toistaiseksi Viipuriin ja oli siellä varmaan turvassa. Mutta levoton äiti kuunteli vähät kuninkaan tyynnyttelyjä. Hän oli sairas ja onneton.
Vihdoin kuningas nousi neuvotonna. "Lienee jo aika palata vieraamme luo", sanoi hän.