"Hän näyttää olevan niin hyvässä seurassa, ettei kaipaa meitä", vastasi kuningatar ivallisesti viitaten puutarhaan, jossa kreivi käveli prinsessan rinnalla.
Kustaa Aadolf vilkaisi sinne päin. Silloin juolahti hänen mieleensä eräs ajatus, mutta hän ei ilmaissut sitä, sanoi vain, että aikoi mennä kolmanneksi seuraan ja riensi ulos.
Mutta hän ei mennyt suoraan puutarhaan, vaan kulki läpi huoneiden. Silloin hän kuuli raikkaita ääniä eräästä läheisestä huoneesta, ja juuri ovea avatessaan hän kuuli siellä ääneensä haukoteltavan. Margareta se niin oli tehnyt ja oli sitten kuninkaan nähdessään vähällä saada halvauksen.
Hän ja Ebba olivat kahden huoneessa.
Kuningas nauroi ja molemmat nuoret neitsyet tekivät samoin — salavihkaa.
"En ihmettele sitä, neiti", sanoi Kustaa. "Kuinka voitte istua ompelukehyksen ääressä tällaisella helteellä?"
"Täytyyhän minun, kun kuningatar on käskenyt."
"Voihan aina keksiä keinoja livistääkseen."
"Mahdotonta, meitä vartioi valpas silmä."
"Entä jos pyydän menemään puutarhaan poimimaan minulle vihkosen orvokkeja?"