— Jos minulla on sananvaltaa, niin kyllä hän saa kovempaakin kokea. Muista se, Aatami, että vaanit ja vakoilet kaikkialla; kyllä minä palkitsen sen, joka minulle on uskollinen.
— Jalon herran puolesta tahdon tehdä mitä ikinä voin, vastasi kääpiö ja laski käden sydämelleen.
Päivä, jolloin tuo suuri metsästys pidettäisiin, oli jo määrätty eikä moneen päivään puhuttu muusta kuin siitä.
Vähää ennen tuli lääniherralle sana Iivar Gryniltä, että hän oli ostanut suuren joukon karjaa ympäristöstä; hän pyysi että elukat pahimman keskipäivän kuumuuden aikana saisivat levähtää Kallön maalla; myöhemmin tulisi toinen karjalauma pohjoisesta ja yhdessä ne sitte illempana lähetettäisiin Holsteiniin päin.
— Koska ne tulevat? kysyi lääniherra.
— Torstaina, arvelee ritari.
— Metsästyksen aikana siis?
— Sitä hän ei tiedä.
— Sano hänelle, että lähettäköön hän vaan elukat; soisin muuten että hän itse ottaisi osaa metsästykseemme.
Aseina käytettiin melkein yksinomaan jousta ja nuolta, jonkatähden otus harvoin kaadettiin laukauksella; enimmäkseen usutettiin koirat ajamaan sitä takaa kunnes se kaatui. Kuljettiin metsien halki edeltäkäsin määrättyyn suuntaan, jokainen metsästäjä päästi irti kahlekoiransa ja seurasi sitte itse niitä soiden ja raivaamattomien viidakkojen poikki. Tätä ajoa varten oli varsinkin opetettu doggeja ja vainukoiria, ja kiiluvin silmin, vaahto suussa ne kiitivät eteenpäin, tuontuostakin lyhyesti haukahtaen. Metsästäjät seurasivat niin nopeasti kuin hevoset suinkin pääsivät, huusivat koiria nimeltä, läiskäyttivät piiskojaan ilmassa ja puhalsivat torviinsa kiihoittaakseen koiria.