Mutta samassa huomasi hän verta tiellä. Silloin hän kiireesti veti esiin veitsensä ja leikkasi huomaamatta haavan hevosen jalkaan. Tanskalaisten epäluulo, joka jo olikin herännyt, saatiin siten poistetuksi.
Niin sai kelpo talonpoika vainotun vieraansa onnellisesti Marnäsiin.
Kansanlaulussa sanotaan:
Kyösti kuningas olkikuormassa, hei sutarallaa
Taalainmaalle vietiin, hei sutarallallaa,
Ja juutit korjasi luunsa, hei sutarallaa.
Mutta Marnäsissä uhkasi sama vaara: kuninkaan vakoilijoita odotettiin joka hetki eikä vaatimattomissa tölleissä ollut ainoaakaan piilopaikkaa, johon hänet olisi voinut kätkeä.
Tanskalaisten keihäs oli sattunut hänen jalkaansa hänen maatessaan olkikuormassa ja siitä haavasta oli veri tullut. Nyt sitä särki ja liikkuminen tuotti Kustaalle suurta vaivaa.
Marnäsiläiset, sekä miehet että naiset, säälivät häntä; eivät he tietäneet kuka hän oli tai mitä hän tahtoi, mutta koska tanskalaisen voudin väet ajoivat häntä takaa, niin he päättivät auttaa häntä niin kauvas kuin suinkin.
Perinpohjin tuumittuaan veivät he hänet Leksandin pitäjään. Siellä hänen, Lungsjöån luona, syvällä metsässä, kaatuneen, suuren hongan alla täytyi maata piilossa. Lepo oli nimittäin aivan välttämätön haavan parantumiseksi.
Siellä hän makasi kolme päivää ja marnäsiläiset veivät hänelle ruokaa ja kertoivat kaikki mitä olivat saaneet kuulla vakoilijoista.
Siitä saakka sanottiin paikkaa Närboksi [Närbo merkitsee sanasta sanaan "elatuspesä".].