Hän totteli paikalla ja meni latoon puimaan renkien avuksi.

Voudin palvelijat nauroivat rengin saamia nuhteita, aavistamatta että vaimo niin pahoin kohteli juuri samaa korkeaa herraa, jota he etsivät.

Hän pääsi heistä siis sillä kertaa onnellisesti.

Mutta hänen turvallisuutensa oli jo täälläkin vaarassa ja sentähden Sven Elfinpoika lupasi viedä hänet pohjoisempaan, Marnäsissä asuvien kruununmetsästäjien Pietari ja Matti Olavinpoikien luo. Mutta matka sinne oli aika vaarallinen, sillä voudin palvelijoita vakoili kaikkialla.

Sven Elfinpojan vaimo oli neuvossa niinkuin tavallisesti.

Kustaa pantiin maata olkikuormaan ja Sven asteli vieressä ajamassa.

Hän ei ollut päässyt kauvaskaan talosta, kun joukko sotamiehiä kerääntyi hänen ympärilleen.

He kysyivät, mihin matka ja pistivät terävät keihäänsä kuorman sisään.

Suulas talonpoika vastasi terävästi kaikkiin heidän kysymyksiinsä ja sotamiehet käskivät häntä menemään hiiteen, jopa heti paikalla.

— Se juuri on hartain haluni, vastasi ukko ja löi hevosta selkään.