Kustaan täytyi itse pitää huolta kaikesta; Klement Renzell lähetettiin Itämerenkaupunkeihin noutamaan ruutia ja luotia. Strängnäsin piispojen vahva linna ja monia muita linnoituksia täytyi valloittaa, ja ne olivat kaikki syvien hautojen, muurien ja vallien ympäröimät. Mutta niin paljon kuin voimia suinkin riitti, lähetettiin miehiä aloittamaan valloitustyötä, usein päällikön johdolla, joka oli nuori ja kokematon.
Kronikat kertovat tältä ajalta: "Kustaa ei saanut nauttia lepoa eikä hyviä päiviä, sillä hänen miehensä olivat majoitetut niin moneen paikkaan, että hänen aina täytyi olla suuressa pelossa ja huolessa siitä, miten heidän saattoi käydä, ja etteivät he vaipuisi varmuuteen ja huolimattomuuteen ja vihollinen äkkiarvaamatta karkaisi heidän päällensä. Ei myöskään ollut hauska tietää että kirstunpohjalla oli aivan vähän säästöä, kun kansa huusi palkkaa. Sentähden ei hän viipynytkään kauvan samassa paikassa, vaan ratsasti yöt päivät edestakaisin leirien väliä."
Voimakkaimpia, urhoollisimpia Kustaan sotapäälliköistä oli Arvid Kustaanpoika Vestgöte. Hän rakasti Kustaata kaikesta sielustaan ja mielestään, piti vaaraa morsiamena, jota hän yhtämittaa ajoi takaa, ja nautti seikkailuista enemmän kuin mistään muusta. Jätimme hänet viimeksi siihen, kun hän läksi Vesteråsista. Toukokuun keskivaiheilla meni hän Neriken kautta Itägötlantiin; siellä yleensä vähemmin suosittiin suurta pelastustyötä, sillä mielissä oli säilynyt muisto siitä, kuinka edellisellä kerralla oli marssittu Linköpingin piispankartanoon. Tällä kertaa ei uskallettu suututtaa kuningasta ja mahtavaa piispaa.
Arvid retkeili rohkeasti läpi koko maan ja saapui Vadstenaan.
Siellä hän vielä samana päivänä kutsui porvarit raatihuoneelle.
He tulivatkin kaikki, toiset pöyhkeinä, ylimielisinä, toiset epävarmoina, peloissaan.
— Tiedättehän että Ruotsi nykyään tottelee Tanskan käskyjä? kysyi hän.
Kyllä he sen tiesivät.
— Tiedättekö sitte sen, että herrani, jalo Kustaa Eerikinpoika on vapauttamaisillaan maan?
He katselivat epäillen toisiinsa ja mutisivat vihdoin jotakin sinnepäin, että ovathan he kuulleet jotakin sellaista, mutta eivät he varmaan tiedä mitään.