Kaupunki pakoitettiin sitte antamaan väkeä sotajoukon jatkoksi, mutta suuri määrä nuoria miehiä, kultasepän kisällejä ja käsityöläisiä antautui vapaehtoisesti Arvidin johdon alle. Vadstenasta läksi hän Hofgårdeniin ja sieltä Skeningeniin, Linköpingiin, Norrköpingiin ja Söderköpingiin.
Reippaalla käytöksellään ja uljaalla ryhdillään sai hän kaikkialla porvarit ja talonpojat tunnustamaan Kustaa Eerikinpojan herrakseen.
Kesäkuussa saapui urhea Arvid Stegeborgin linnalle ja pystytti leirinsä likelle Skällvikin pappilaa, jossa hän sai osakseen paljon hyväntahtoisuutta.
Hän olisi ehkä jäänyt sinne vapaehtoiseen vankeuteen, jollei kuuluisa tanskalainen merisankari Severin Norrby viidellätoista laivalla ja jahtialuksella äkkiä olisi purjehtinut lahteen. Seurassaan kolmesataa miestä nousi hän maalle karkoittamaan ruotsalaisia ja ehkäisemään valloitusta.
Arvid Vestgötellä ei ollut kuin kolmekymmentäkahdeksan ratsumiestä ja kolme ruotua sotamiehiä, mutta nyt ei ollut aikaa ajattelemiseen — mikä oli tehtävä, oli tehtävä kiireesti. Hän karkasi siis väkineen vihollista vastaan ennenkuin tämä vielä oli ehtinyt asettua järjestykseen, ja kävi tanskalaisten kimppuun sellaisella kiihkolla, että he pahanpäiväisesti pelästyivät ja yksin urhoollinen Norrbykin heittäytyi veteen pelastuakseen. Mutta muuan ruotsalainen ratsumies, Pentti Knuutinpoika, jota kutsuttiin "pieneksi", ajoi häntä kiihkeästi takaa ja iski häntä tuontuostakin teräksisellä kaarellaan, niin että hän miltei oli joutua vangiksi. Vaaran ollessa suurimmillaan tuli sentään eräästä laivasta vene, johon Severin herra pelastui; mutta päästyään oman laivansa kannelle, huusi hän vastapäätä olevalle rannalle, että se urhea poika joka häntä oli ajanut takaa, on kymmenen miehen arvoinen ja tarjosi hänelle kymmenen miehen palkkaa palveluksessaan; mutta Pentti ei siihen suostunut enempää kuin Stegeborgin linnankaan piiritys lakkasi. Pian purjehti Severin herra pois.
Tämä tapahtui heinäkuussa ja elokuussa tuli Kustaa itse Söderköpingin kautta Itägötlantiin Stegeborgin edustalla olevan piiritysjoukon luo.
Hän lausui sekä päällikölle että miehistölle ansaitun kiitoksen uljaasta käytöksestä ja antoi maksaa heille runsaan palkan.
Siihen aikaan asui mahtava piispa Hans Brask hyvin varustetussa linnassaan Munkebodassa (nykyään Norsholm); hän oli mahtavin mies koko Itägötlannissa ja kaikki pitivät häntä suuressa kunniassa. Oltiin sitä mieltä että hän rakasti isänmaatansa enemmän kuin papit yleensä, mutta ennen kaikkea hän kiivaasti piti kiinni katolisesta kirkosta ja papillisesta mahdistaan ja voimastaan.
Erittäin tärkeää oli Kustaan saada tämä mies puolustamaan Ruotsin asiaa. Hän oli jo heinäkuussa kirjoittanut hänelle kirjeen, mutta saamatta vastausta. Nyt hän päällikkönsä kanssa neuvotteli, mitä olisi tehtävä.
Arvid Vestgöte ei epäillyt raivata pois esteitä, jos niitä vaan oli tiellä.