— Lienee meillä toki oikeus pitää munkkimme, koska kerran me heidät maksamme! huusi käheä ääni.
— Kerrotaan hänen antaneen sellaisen käskyn, että kaikki pyhät kuvat ovat ryöstettävät kirkoista ja sulatettavat, jotta niistä sitte tehtäisiin kerettiläisen Lutherin ja hänen joukkionsa kuvia.
— Niin, kirkui kimakka ääni, — kerrotaan myöskin, että hän tahtoo pois piispat ja papit, jotka ovat kansan puolella, ja hankkii tänne ulkomaalaisia, jotka sortavat sekä porvareita että talonpoikia.
— Vai on se sillä tavalla, huudahti muuan, joka äänestä päättäen oli taalalainen; — no, kyllä me taalalaiset sitte näytämme, että meillä vielä on tallella piikkejä ja talikoita, joilla voimme ajaa sekä mestari Olavin että koko luterilaisen joukon valtakunnasta.
— Mutta emmekö nyt todenteolla menisi kirkkoon? huusi ensimäinen karkea ääri.
— Ovi rikki, jollei muu auta!
Nyt pääsi mitä kamalin sekamelska valloilleen; kirveet, rautakanget ja seipäät syöstiin ovea vastaan, joka vihdoin kamalalla jyrinällä avautui.
Likinnä olevat menivät nurin, sillä ovet avautuivat sisäänpäin, seuraavat kaatuivat heidän päälleen ja sotkeutuivat joukon alle. Huudot, valitukset, kiroukset ja uhkaukset kaikuivat samana sekamelskana.
Hirveällä melulla oli kansanjoukko vihdoin syössyt kirkkoon.
Mutta samassa se pysähtyi, ikäänkuin häveten tekoaan.