— Teidän läsnäolonne, rouva Kristina, sanoi hän, — on karkoittanut kaikki huolemme, mutta olen varma, että ne teidän lähdettyänne palaavat.

— En ikinä aavistanut, että Kustaa Eerikinpoika kävisi minulle niin rakkaaksi, sanoi Kristina Juhana herralle, kun he olivat lähteneet Tukholmasta. Vähän myöhemmin kuoli Niilo Sture Upsalassa.

Ja nyt meidän täytyy siirtyä hiukan taaksepäin ajassa.

17.

TAALAIN JUNKKARI.

Talvi vuonna 1526 tuli tavattoman ankara. Taalaissa olivat tiet miltei mahdottomat kulkea, sillä tuuli oli ajanut kokoon suuria kinoksia. Mutta eräänä päivänä nähtiin kahden miehen kiipeilevän harjanteiden poikki, sitä tietä, joka Norjan rajalta vie Isalan kylään.

Molemmilla oli yllä lyhyet, valkeat nahkatakit; heidän saappaikseen oli susi saanut antaa turkkinsa ja luultavasti karhu tehdä saman palveluksen toimittaakseen heille verhon, joka peitti koko ruumiin, pään ja osan kasvoista. Molemmilla oli leveä nahkavyö, josta pisti esiin pitkä, leveä veitsi ja lyhyt, terävä kirves. Pitkä heittokeihäs toimitti sekä sauvan että aseen virkaa; se oli tarpeen liukkaalla maalla. He vetivät kuollutta karhua kelkalla välissään.

Vaieten jatkoivat he matkaansa, kunnes vanhempi vihdoin hengästyneenä lakkasi vetämästä ja heittäytyi istumaan jättiläishongan kannolle.

— Tässä levätään!

Nuorempi oli paikalla valmis ja molemmat piehtaroivat pariin kertaan lumella.