— Kaikkien pyhien nimessä, huudahti hän äkkiä, — hänen pyhyydeltään paavilta ei ole pyydetty suostumusta tähän avioliittoon!
— Voittehan vielä pyytää, sanoi kuningas nauraen, — jollei meidän suostumuksemme riitä; mutta minä puolestani tahdon valmistaa teille niin komeat häät kuin suinkin voin.
Kristina tarttui kuninkaan käteen ja virkkoi liikutetuin mielin:
— Sallikaa minun lausua lämpimät kiitokseni kaikesta siitä suosiosta ja ystävyydestä, jolla olette kohdelleet minua ja omaisiani.
Kuningas piteli kauvan hänen kättään.
— Se on vain pieni kiitollisuuden-osoitus siitä suuresta ystävällisyydestä, jota itse sain nauttia Sten herran hovissa, vastasi hän. — Menkäämme juttelemaan entisistä ajoista, ja kuningas vei hänet pehmeälle penkille, istuutui itse hänen viereensä ja johdatti hänen mieleensä iloisia muistoja. Muun muassa johtui puhe Hemming Gaddiin. Juhana herran mielestä hänessä ja Hans Braskissa oli paljon yhtäläisyyttä.
— Niin, ehkä tahdonlujuudessa, vastasi Kustaa, — mutta Hemming ei rakastanut vanhaa siksi että se oli vanhaa; hänen selvä katseensa eroitti hyvän pahasta ja paha sai väistyä hyvän tieltä.
Herttaisella, ystävällisellä käytöksellään voitti Kustaa kokonaan Kristinan sydämen. Jälkeenpäin huomautti Juhana, ettei hän koskaan ollut nähnyt kuningasta niin hyvällä tuulella.
Valtiohovimestari yksin nurisi; mitä hän tuosta nousukkaasta!
Mutta vastanaineet viettivät Tukholmassa mitä iloisimpia päiviä ja
Kustaa oli huolettomampi kuin koskaan ennen.