Samassa avautui ovi ja palvelija ilmoitti:
— Hänen armonsa herra Kustaa Eerikinpoika tahtoo tervehtiä herra
Ture Jönsinpoikaa.
Juhana riensi häntä vastaan ja tapasi hänet jo ovessa,
— Minä en oikeastaan tule tervehtimään valtiohovimestaria, virkkoi kuningas reippaasti, — vaan rakasta sukulaistani rouva Kristinaa; tiesin hänen tänään tulevan ja minut valtasi halu saada toivottaa hänet tervetulleeksi.
Sykkivin sydämin astui Kristina häntä vastaan ja tarttui hänen ojennettuun käteensä viedäkseen sen huulilleen, mutta sensijaan suuteli Kustaa hänen kättänsä sanoen:
— Juhana on hyvä ja rakas ystäväni ja ansaitsee todellakin onnen omistaa Ruotsin jaloimman naisen.
Sitte kääntyi kuningas Juhanan puoleen:
— Onnittelen sinua sydämeni pohjasta. Tämä avioliitto on kuin auringon säde taivaalla, ja minä toivotan teille molemmille onnea ja iloa armollisen Jumalan nimeen.
— Koetan aina pysyä teidän armonne ylhäisen ystävyyden arvoisena, sanoi Juhana.
— Ja minä tottelen herrani käskyjä, lausui Kristina. Valtiohovimestari oli tullut sisään ja kumartanut maahan saakka, tervehtiessään kuningasta.