Mestari Knut oli sanonut, että jos hän mielii pysyä sillä paikalla minne he olivat hänet asettaneet, niin talonpoikaisluonne on karkoitettava ja herra työnnettävä esiin.
Äkillinen muutos miehessä todistaa ääretöntä uskaliaisuutta, hyvää päätä ja suurta mielenlujuutta, jotka ominaisuudet kehittyivät varsinkin sinä lyhyenä aikana, jolloin hän oli yksin.
Hän oli melkein jo eläytynyt siihen ajatukseen, että hän onkin se, joksi hän itseään sanoo. Vasta Grymin odottamaton esiintyminen särki hänen tuulentupansa: hänen silmänsä aukenivat, hän huomasi olevansa kurja petturi ja samalla kadotti hän miltei kokonaan uskon itseensä.
Nyt vasta hän käsitti mitkä vaarat häntä uhkasivat, hänen edessään ammotti kuilu, joka hänet nielisi niinpian kuin hän vaan askeleenkin astuisi syrjään. Mutta hänessä oli vielä itseluottamusta ja täytyihän hänen johonkin ihmiseen turvautua.
Muita kuin Grym ei ollut; hän oli hänestä inhoittava, mutta hätä ei lue lakia.
Hän rupesi nyt kiinnittämään huomiota itseensä ja muihin, hän alkoi huomata oman tietämättömyytensä ja sentähden kuunnella muiden puheita. Kunnianhimo heräsi, rupesi tekemään vaatimuksia ja yllyttämään kaikellaisiin ponnistuksiin.
Aivokammioiden salainen työ oli hänessä mahtanut kehittyä tavattoman korkealle, sillä ne sivistyneet ja viisaat miehet, joiden parissa hän oleskeli, eivät hetkenäkään epäilleet petosta.
Hänen vaiteliaisuuttaan pitivät he nuoruuden ujoutena, mutta se mahtoi olla tilapäistä, ja arkkipiispa Olavi oli liian viisas mies tarjotakseen mahtavaa suojelustaan henkilölle, jota ei hän edeltäkäsin olisi tuntenut.
Sitte kohtasi Niilo herra nuoren Richissan. Kuten Peder Grym oli hänen paha henkensä, niin tuli tytöstä valoisa olento, joka johti hänet taivaan maille. Rukoillen korotti hän kätensä hänen puoleensa, mutta hänen oma arvottomuutensa häntä kammotti.
Ja jota enemmän hänen rakkautensa kasvoi, sitä selvemmin huomasi hän oman kurjuutensa.