Mutta Grym selitti että kamalat vaarat uhkasivat ja että ainoa pelastus oli siinä ujossa rakkaudessa, joka loisti tytön silmistä; mutta kuitenkin epäili taalainjunkkari: hän ei tahtonut alentaa häntä rinnalleen.
Kerran tutunomaisesti keskusteltuaan Ingierd rouvan kanssa, oli kansleri jättänyt hänelle yksityisen kirjeen arkkipiispalta; siinä ehdotettiin likeistä liittoa nuoren Niilo Sturen ja Richissa neidin välillä.
Rouva hämmästyi siihen määrään, ettei hän tullut tehneeksi minkäänlaisia huomautuksia, vaan suostui paikalla jättämään nuoret kahdenkesken, jotta he oppisivat tuntemaan toisensa.
Ja päivä päivältä solmiutuivat suloiset siteet kireämmälle. Nuorukainen ei puhunut itsestään, hän kertoi miten onnellinen hän oli, kun sai elää Richissan likeisyydessä. Ei koskaan hän häntä unohtaisi.
Rakkauden vaarallista sanaa ei hän milloinkaan lausunut, mutta tyttö luki sen hänen silmistään ja tunsi sen siitä onnesta, jota molemminpuolinen seurustelu heille tuotti. Niilo herra näytti aina kalpealta ja alakuloiselta oltuaan Grymin seurassa. Sentähden koetti Richissa estää heitä tapaamasta toisiaan ja kumma kyllä, näytti "kansleri" melkein auttavan häntä hänen aikeissaan. Suureksi hämmästyksekseen huomasi Richissa, että "Niilo herra" rupesi häntä välttelemään.
Se koski hänen sydämeensä kuin puukon isku, mutta jos kerran asiat niin ovat, niin kyllä hän, Richissa, jättää hänet rauhaan.
Ja sinä päivänä ei hän puhunut hänelle sanaakaan.
Seuraavana päivänä tunsi hän olevansa oikein onneton; Niilo herra pysytteli huoneessaan; ainoastaan kansleri tuli näkyviin.
Hän jutteli niinkuin tavallisesti Ingierd rouvan kanssa tapahtumista
Sturein talossa.
Richissa istui ompelupuitteidensa ääressä, hajamielisesti kuunnellen keskustelua ja miettien, mitä Niilo herra nyt mahtoi tehdä.