Silloin astui kansleri hänen luokseen, oli ihailevinaan hänen kaunista työtään ja kuiskasi:
— Olkaa hänelle armelias, hän ei uskalla tunnustaa rakkauttaan.
Tyttö ei vastannut eikä nostanut päätään, mutta hän punastui korviin saakka ja pieni käsi, joka piteli neulaa, vapisi.
Kansleri läksi.
— Erittäin intressantti mies, huomautti Ingierd rouva.
— Onhan hän joskus, vastasi Richissa.
— Tule tänne, lapsi.
Tyttö totteli paikalla.
— Istu tuohon ja puhukaamme suoraan.
— Mistä, äiti kulta?