Vähän aikaa istui hän ajatuksiin vaipuneena, mutta sitte alkoivat silmät säihkyä: hän tiesi jo mitä tekisi.
Päivälliseksi pukeutui hän samaan valkeaan hameeseen, joka tuona suurena juhlapäivänä oli ollut hänen yllään, koristi hiuksensa samoilla helmillä ja pisti rinnalleen punaisen ruusun.
Taalainjunkkari oli kalpean ja levottoman näköinen. Richissan puku näytti häntä hämmästyttävän, hän katseli häntä rukoillen, ikäänkuin sanoakseen: "älä minua kiusaa!"
Tyttö taas hymyili hänelle lempeästi, ikäänkuin vastatakseen: "nyt tahdon minä".
Ingierd rouva ja kansleri ylläpitivät keskustelua pöydässä ja kansleri oli vallan väsymätön kertomaan. Hän antoi yhtämittaa täyttää pikarinsa ja kehoitti "Niilo herraa" tekemään seuraa.
Sitte tahtoi Ingierd rouva näyttää kanslerille muutamia kallisarvoisia taideteoksia ja nuoret jäivät kahdenkesken.
— Menkäämme ruusulehtoon, ehdotti tyttö. Nuorukainen seurasi häntä sanatonna, lujasti päätettyään pysyä aikomukselleen uskollisena.
He tulivat tuoksuvalle ruusulehdolle ja tyttö istuutui penkille.
Nuorukainen pysähtyi ulkopuolelle.
— Miksette tule sisään? kysyi tyttö hymyillen.