Kallisarvoinen paperi jätettiin johtajalle, joka vielä kerran syleili antajaa. Sitte se kulki kädestä käteen, miehestä mieheen läpi koko veljeskunnan.
— Minä lähden sinun kanssasi, sanoi Iivar Gryn huomaamatta lääniherralle.
— Hevosesi on jo satuloituna.
— Juokaamme jäähyväismalja! huudahti ritari Iivar ja tarttui kannuun.
— Poikani, ethän jätä meitä?
— Seuraan herra Eerik Banéria, mutta vannon tämän jalon viinin kautta, että palaan niin pian kuin minua kutsutte, ja niin sanoen hän tyhjensi kannun ja heitti sen ulos ikkunasta.
Pelästyneinä katselivat munkit toisiinsa.
— Ei tee mitään, rauhoitti johtaja, — hän maksaa sen tuhatkertaisesti.
Ritarit läksivät matkaan ja munkkijoukko saattoi heidät portille, mutta Iivar Gryn huomasi ettei johtaja ollut heidän joukossaan.
— Mitä pikemmin täältä pääsemme, sitä parempi, kuiskasi hän lääniherralle.