Sensijaan luostarin johtaja, joka Richissalle oli antanut uskonnollisen kasvatuksen, vihki heidät.
Ruokaa ja juomaa oli tietysti yllinkyllin.
Linnan lukuisia alustalaisia kestitettiin runsaasti ja vielä vuosikausia jälkeenpäin kerrottiin kauniin Richissan ja Niilo Sturen häistä.
Mutta myöhään illalla seisoi kappaleen matkan päässä linnan portilta kaksi satuloitua hevosta; vieressä odotti hento nuorukainen.
Hänen katseensa ei seurannut valaistua rakennusta, se oli tähdätty maahan.
Silloin kuului kiireisiä askelia ja mies, yllään väljä musta viitta, astui ulos pienestä portista. Hän loi nuorukaiseen uteliaan katseen ja virkkoi:
— Oletko valmis?
— Kyllä, herra.
He nousivat hevosten selkään ja läksivät ääneti matkalle.
Alussa kävi kaikki hyvin, mutta sitte poikkesi Grym metsään ja pian tuli tie niin huonoksi, että hevoset ainoastaan käyden pääsivät eteenpäin.