— Olen väkevämpi kuin miltä näytän, vastasi Cecil punastuen.
— Sanokaa minulle, kun väsytte.
Ja hän painoi kannukset hevosen kylkiin ja läksi ajamaan kovaa kyytiä.
Cecil seurasi uskollisesti.
Päivän koittaessa pysähdyttiin pienen, matalan majan eteen. Hevoset olivat hiestyneet läpimäriksi.
— Tässä me lepäämme, sanoi kansleri hypähtäen hevosen selästä.
Cecil horjahti, kun hänen piti astua maahan. Sanaa lausumatta nosti
Peder Grym hänet alas. Vanha eukko avasi samassa tuvan oven.
— Olen koko yön odottanut teidän armoanne, virkkoi hän.
— Kuka pitää huolta hevosista?
— Kyllä minä.