Kansleri viittasi Cecilille ja he astuivat molemmat tupaan. Siellä oli aika siistiä, takassa loimuili tuli ja toisella puolella oli suljettu ovi.
Grymin viittauksesta avasi Cecil sen. Huoneessa olisi ollut tilavaa, jollei heiniä ja olkia olisi mätetty miltei kattoon saakka. Toisella puolella kuuluivat hevoset pureskelevan; se oli siis jonkinlainen talli.
Suloista oli heittäytyä pitkäkseen heiniin ja muutaman hetken perästä hän nukkui sikeään uneen.
Omituisen epämiellyttävään tunteesen hän heräsi. Kun hän avasi silmänsä, istui Peder Grym kappaleen matkan päässä ja katseli häntä.
— Olenko nukkunut liian kauvan? kysyi hän kiireesti ja nousi.
— Ette, nyt syömme päivällistä.
— Olen siis nukkunut niin kauvan.
— Niin ihmisen pitääkin, kun on nuori, ja kansleri mittasi häntä silmillään.
Päästäkseen hänestä, läksi Cecil ulos. Seutu oli jylhää, vuoret tavoittelivat taivasta ja kaikkialla mihin silmä vaan kääntyi oli vuoria.
Hän kauhistui, tuntui melkein siltä kuin ne olisivat likenneet toisiaan sitte yhtaikaa langetakseen hänen päällensä.