— Kyllä kai. Kuningas on lähettänyt suuren joukon sotaväkeä ja siihen liittyi vapaaehtoisesti aika lauma nuoria miehiä, joten vihollistemme luku on melkoisesti kasvanut.
— Mutta meikäläiset olivat luvanneet hengellä ja verellä taistella puolestamme, huudahti kansleri.
— Sen he tekivätkin, huudahti ritari, — jousineen, nuolineen ampuivat he suoraan joen poikki.
— Joen poikkiko?
— No niin. Kun kuninkaan miehet tulivat Båtstahan Tunassa, niin nähtiin rättvikiläisten rientävän heidän avukseen, tietysti. Sitte he lautalla laskivat joen poikki ja meikäläisten piti asettua vastaan… siinä oli monen liha ja veri kaupalla.
— No miten kävi?
— Ryhdyttiin keskusteluun. Pietari Sveninpoika Vibberbodasta ja
Antero Pietarinpoika Rankhyttanista tulivat meidän puolellemme.
— No, tehtiinkö päätöstä?
— Ei, siinä se vielä heiluu, vaikka Niilo Maununpoika Asbosta sanoi, että hänet saa panna köysiin ja hakata kappaleiksi, jollei tuo Niilo Sture ole petturi, joka valheilla ja jutuilla villitsee kansaa.
— Siitä en tiedä mitään, keskeytti kansleri. — Kai meikäläiset nöyrtyivät?