Vouti oli noussut oluttynnörille ollakseen korkeammalla kuin muut. Hän sanoi kuninkaan kyllä tietävän, etteivät taalalaiset itse olleet noita vehkeitä keksineet, vaan että puoluejohtajat ja muut yllyttäjät olivat ne heille opettaneet; sentähden hän tahtoikin heitä neuvoa eikä rangaista. Ensimäinen valituspykälä koski liian isoa rahayksikköä, mutta se oli lyöty sotaväen tarpeihin eikä kauppaa varten; tulee kyllä aika, jolloin lyödään pienempiä rahayksikköjä.
— Sehän lupailee hyvää, virkkoi muuan vanha valkopäinen ukko.
— Saamme kärsivällisesti odottaa, vastasi toinen.
— Entä pykälä n:o 2? kysyi kolmas.
— Se että Vesteråsin rahapaja pidetään suljettuna.
— Niin, juuri se.
— Miksi se niin on?
— Niin, kun se kerran on, niin pitäisi sitä kai käyttää.
— Kun kaivokset olivat kunnossa, luki vouti, — ja antoivat paljon hopeaa, niin rakennettiin Vesteråsin rahapaja; mutta nyt eivät ne anna kuin niin paljon että Tukholman rahapaja hyvin ehtii sen valmistaa; kunhan hopeaa taas tulee, niin Vesterås heti saa työtä.
Talonpojat nauroivat.