Kiiluvin silmin puhkesi vanha Brask kiihkeästi puhumaan:
— Hulluja pelkureja te olette, jos suostutte sellaiseen!
Meidän piispojen tehtävä ei ole sanoa kaikkeen "jaa" ja "amen", vaan meidän tulee laatia lait sekä itsellemme että kuninkaalle ja valtakunnalle.
— Niin, niin, juuri niin! huusivat useat läsnäolevista.
— Kuningas oleskelee kerettiläisten keskellä; hän on kiusauksen hetkenä kallistanut korvansa heidän puheillensa, mutta meidän tulee valvomisella ja rukouksella estää pahaa ruttona leviämästä maahan ja valtakuntaan.
— Kyösti herra on ankara mies, vastasi Vesteråsin piispa Maunu Pietarinpoika. — Se joka vastustaa hänen tahtoaan, voi kadottaa päänsä.
— Mutta vaarallisempaa on toki luopua paavista; hän on meidän elämämme ankkuri ja meidän turvamme; jos me hänet heitämme, niin olemme turmion omat, sillä kuningas tulee pitämään meitä orjinaan, jolloin emme saa puhua sanaakaan kirkon vapauksien hyväksi. Ja kuinka luulette silloin käyvän?
— Tätä ei kukaan kauvan voi sietää, vastasi herra Ture Jönsinpoika. — Kustaa Eerikinpoika ei ole ensimäinen, joka rupeaa vastustamaan kirkkoa, mutta jokainen, joka sitä on uskaltanut tehdä, on joutunut pannakiroukseen ja kirkko on saanut takaisin omansa; niin tulee käymään nytkin.
— Jos me vedämme yhtä köyttä, niin kuninkaan täytyy alistua, virkkoi vanha piispa, korottaen päätänsä. — Vannokaa, te kaikki kirkon uskolliset palvelijat ja ystävät, ettette tingi hiuskarvankaan vertaa hänen pyhyytensä paavin käskyistä ja määräyksistä, ettette suostu vähimpiinkään muutoksiin piispallisissa säännöissä tai supistuksiin maallisessa vallassamme.
Kaikki läsnäolijat nostivat käsivartensa ja lausuivat: