Hullutusta olisi ruveta vastustamaan Kustaa kuningasta, sen käsitti lapsikin, saatikka sitte täysikasvaneet. Melkein mahdotonta oli ruveta maksamaan kuninkaalle hänen kiinteitä perintötilojaan ja kaikkea mitä hän valtakunnan tähden oli kuluttanut. Ruotsin vihamiehet, jotka yhä vielä halusivat valtakuntaa omiin käsiinsä, kyllä paikalla käyttäisivät tilaisuutta hyväkseen, jos näkisivät kuninkaan poistuvan.
Lopuksi pyysi hän säätyjä miettimään näitä sanoja, jotka hän syvästä vakaumuksesta oli lausunut.
Sekä ritaristo että koko yleisö nousi nyt kiittämään häntä siitä, että hän niin maltillisesti oli ruvennut ajamaan tätä asiaa.
Piispan sanojen vaikutus osoitti selvään, että useat olivat samaa mieltä kuin hän, vaikkei kukaan ollut uskaltanut lausua ajatuksiaan.
Nyt ruvettiin myöskin tuumailemaan, miksi tässä oikeastaan oli riidelty.
Måns Bryntenpoika loi silloin katseen kansleriin ja huomautti, että koska riidan syynä oikeastaan oli vanha ja uusi oppi, niin kai oli paras kutsua paikalle muutamia uskonnonopettajia julkisesti tarkastamaan riidanalaisia kohtia.
Taaskin pääsi melu valloilleen, toiset tahtoivat, toiset eivät tahtoneet, mutta vihdoin voitti ensimainittu mielipide ja mestari Olavi ja tohtori Pietari Galle kutsuttiin tekemään selkoa uskostaan.
Tohtori Galle alkoi, mutta hän puhui latinaa ja ainoastaan harvat ymmärsivät hänet.
Sitte tuli mestari Olavin vuoro. Jokainen joka asui Tukholmassa tai oli siellä käynyt, tunsi hyvin hänen kauniin äänensä ja hänen pontevat saarnansa. Nyt hän tunnusti uskovansa tuohon korkeaan, yksinkertaiseen oppiin, jonka puolesta hän taisteli; hän sanoi, että rakkaus Jumalaan ja usko Jeesukseen Kristukseen, jonka hän lähetti, on kristinuskon ensimäinen ehdoton käsky, sekä sitte rakkaus lähimmäiseen, ja nämä molemmat ovat ytimenä ja elinvoimana kaikissa muissa uskonkappaleissa. Ja moni ymmärsi, että oppi oli sama, mutta että tämä oli paljon puhtaampi ja likempänä lähdettään.
Kun mestari Olavi oli lopettanut, huusi yleisö tahtovansa kuulla tohtori Gallea, mutta koskeivät läsnäolijat ymmärtäneet latinaa, pyydettiin tohtoria esiintymään ruotsiksi.