3) Niiden talojen ja tiluksien, jotka aateliston esi-isät ovat lahjoittaneet, myyneet tai pantanneet luostareille, kirkoille tai papinpalkoiksi senjälkeen kuin kuningas Kaarle Knuutinpoika oli pitänyt tarkastuskäräjät, tulee joutua takaisin perillisille tai perikunnan lunastajille; kuitenkin ovat ne lunastettavat jollakin maksolla, koska tavara itse ei ole lunastanut itseänsä ajan kuluessa. Kukaan ei saa ottaa omaansa takaisin ennenkuin hän on käräjillä todistanut sukuoikeutensa. Perintömaa joutuu takaisin, olipa se miten kauvan tahansa ollut poissa.
4) Jumalan puhdasta sanaa pitää tästälähin saarnattaman kaikissa valtakunnan kirkoissa ja se joka siitä levittää vääriä, pahoja huhuja, on rangaistava.
Tätä päätöstä kutsutaan "Vesteråsin resessiksi".
Sitä seurasi "Vesteråsin ordinantia".
Viimemainittu sisälsi määräyksiä pappien ja piispojen velvollisuuksista sekä siitä, missä asioissa heidän oli oikeus tuomita.
Pastorin tulee kääntyä pyytämään neuvoja piispalta, joka on hänen päämiehensä; mutta jos piispa on asettanut virkaan papin, joka on juoppo tai joka ei osaa lukea Jumalan sanaa, niin on kuninkaalla oikeus eroittaa syyllinen virastaan.
Sakot rikoksista kirkkolakia vastaan ovat maksettavat kuninkaalle ja papit maksakoot sakkoa niinkuin muutkin ihmiset. Työntekoa elonaikana tai kalankudun kestäessä ei saa pitää sapatinrikoksena. "Ei myöskään saa pitää pyhäpäivän rikkomisena, jos joku ampuu linnun metsästä."
Kerjäläismunkit ovat asetettavat kuninkaan voutien valvonnan alaisiksi, koska he pitkin maata harjoittavat petosta ja valehtelevat.
Munkit, jotka kantavat veroa, eivät saa kerjätä.
Vaikka joku olisikin velkaa papille tai kirkolle, niin ei häneltä silti saa kieltää pyhää ehtoollista j.n.e.