Jokaisen säädyn täytyi erikseen antaa vastaus kuninkaan vaatimukseen.
Kun muut olivat ilmoittaneet suostumuksensa, tuli piispojen vuoro.
He sanoivat niinkuin muutkin säädyt tyytyvänsä kuninkaan tahtoon, varsinkin koska he siten saivat poistaa sen epäluulon, että he linnoineen ja linnoituksineen saattaisivat olla vaaralliset kuninkaalle ja valtakunnalle; lupasivat tyytyä sekä köyhyyteen että rikkauteen, aivan kuninkaan tahdon mukaan.
Tämä lupaa siis parempia aikoja.
Vesteråsin päätöksissä säädettiin, että Jumalan ilmoitettua sanaa tulee pitää ojennusnuorana kaikessa opetuksessa sekä että sitä puhtaasti ja selkeästi tulee saarnata. Vanhaa kirkkojärjestystä saa seurata.
(Augsburgin tunnustus ilmestyi kolme vuotta myöhemmin.)
Kun päätökset olivat allekirjoitetut ja sinetillä vahvistetut, kääntyi kuningas persoonallisesti piispojen puoleen ja vaati heiltä heidän linnojaan.
Kuningas alkoi Maunu Sommarista ja pyysi häntä paikalla luopumaan
Tynnelsön linnasta.
Piispa vastasi mielellään suostuvansa sekä siihen että elämään niin rikkaana tai köyhänä kuin kuningas tahtoi. Kuningas suvaitsi tyytyä tähän vastaukseen.
Maunu Haraldinpoika Skarasta selitti myöskin suostuvansa luopumaan
Lecköstä.