Nuori pari retkeili pitkin maata. Kaikkialla otettiin heidät vastaan suurella loistolla ja komeudella.
Paitsi Trondhjemin; arkkipiispaa oli Vincents Lange, kuningas Fredrikin käskynhaltija Bergenissä, myöskin luvannut antaa taalainjunkkarille tehokasta apua, ja sekä nämä että muut norjalaiset herrat kohtelivat heitä suurimmalla kunnioituksella.
Mutta kun he tällaisilta retkiltä palasivat Reenin luostariin tai linnaan, niinkuin sitä nykyään kutsuttiin, heittäysi Richissa äitinsä syliin ja huudahti: "minä olen onnellisin nainen maailmassa, sillä Niiloni on miehistä mainioin!"
Ingierd rouva oli kyllä samaa mieltä, mutta ajatellessaan tyhjentyneitä rahakirstujaan, pääsi huokaus hänen rinnastaan. Grym tilasi yhtämittaa lisää rahoja ja eihän hän voinut kieltää, koska kysymyksessä oli hänen vävypoikansa kuninkaankruunu.
Mutta nämä asiat kuluttivat hänen elämänsä lankaa ja kun hän eräänä päivänä oli lähettänyt pois viimeiset rahansa eikä tietänyt mistä hän seuraavalla kertaa ottaisi varoja, sai hän halpauksen ja kuoli.
Richissa vaipui hurjaan suruun, mutta hänen herransa sanoi, ettei hän voi kärsiä kyyneliä ja että heidän pian täytyy lähteä Taalaihin, jolloin hän tahtoo nähdä Richissan kauniina kuin kuningatar. Silloin pyysi Richissa häneltä anteeksi itsekkyyttään ja lupasi tästälähin elää yksinomaan täyttääkseen miehensä toivomuksia.
Taalainjunkkari suuteli häntä intohimoisella kiihkolla ja sanoi, ettei hän ansaitse niin suurta rakkautta.
Sillaikaa oli Peder Grym todellakin saanut taalalaiset uudestaan ärsytetyiksi; uskontokysymystä hän tietysti taaskin oli käyttänyt sytykkeenä ja sanojensa vahvistukseksi kertoi hän, että kuningas oli tahtonut antaa armoa nunnalle, joka oli rikkonut luostarilupauksensa; tämän saman nunnan oli Peder Grym sitte toimittanut vankeuteen ja tulevaisuudessa oli hän poltettava.
Kansa ihastui niin, että se ulvoen pyysi, että polttaminen heti paikalla pantaisiin täytäntöön, mutta Grym vastasi odottavansa Jumalalta merkkiä, koska oikea hetki on käsissä, ja tähän selitykseen tyytyivät yksinkertaiset ihmiset. Nyt he luulivat voivansa olla voitostaan varmat, kun he pyhälle neitsyeelle saattaisivat esiinkantaa niin otollisen uhrin.
Taalalaiset olivat tosin luvanneet kuninkaalle, että he luopuvat kapinastaan ja vangitsevat tuon nuoren miehen, joka retkeilee Taalaissa ja sanoo olevansa Sten Sturen poika. Mutta se lupaus oli ajattelemattomuudessa annettu; he tahtovat auttaa Niilo herraa, kunhan hän vain saapuu suurine joukkoineen, niinkuin hän lupasi.