— Jumala armahda minua! vaikeroi Cecilia.
— Ei, helvettiin saat mennä, nyt tiedät tuomiosi. Mutta äkkiä rohkaisi Cecilia mieltään; lieneekö epätoivo häntä kiihoittanut.
— Se on teidän kotinne, sanoi hän reippaasti, — mutta Jumalan avulla en minä ikinä joudu sinne.
— Kas vaan, kananpoika virkoaa, luulee jo olevansa valmis lintu… Luostari-ilma näkyy saaneen aikaan ihmeitä, se on punaellut pienet valkeat posket ja kasvattanut lihaa käsiin ja käsivarsiin… Jollen olisi tinkinyt itselleni niin hyvää hintaa, niin miltei olisin valmis purkamaan kaupat, ja jos sinä pyytäisit oikein, oikein…
Hän pysäytti hevoset ja Cecilia kuuli korvansa juuressa hänen läähättävän, ilkeän hengähdyksensä.
— Jatkakaamme matkaa, lausui hän äänellä, joka paikalla teki lopun kaikista epäilyksistä.
Grym tunsi, ettei hän Ceciliassa ollut herättänyt kuin inhoa ja ylenkatsetta. Kulkua jatkettiin täyttä laukkaa, sanaakaan lausumatta.
Matkan määränä oli ennen mainittu fransiskaaniluostari, jonne tätä nykyä oli kerääntynyt ääretön joukko viralta pantuja pappeja eri osista maata. Täällä oli rikolliselle järjestetty huone, josta hän sitte viedään polttoroviolle. Täällä valmistaa Peder Grym kansalle näytelmän, jota se halajaa. Ehkä hänen maineensa sen johdosta kasvaa, ehkä hänet korotetaan kokonaisen sotajoukon etunenään.
Luostarissa vallitsi suurin uteliaisuus. Monet tahtoivat, että rikoksentekijätär paljastetuin päin kuljetettaisiin luostariin, mutta Peder Grym, joka tunsi nuoruuden ja kauneuden voiman, vastusti sitä jyrkästi. Vasta suurena juhlapäivänä saa hän katseellaan haavoittaa kansaa.
Peder Grym saattoi itse hänet huoneeseen, joka oli hänelle määrätty ja irroitti hänen kätensä, mutta hän ei yrittänytkään ruveta riisumaan yltään viittaa.