Moni heistä pelkäsi itse asiassa kuningasta. Luostarissa oleskeli kaksi munkkia Tukholman benediktiläisluostarista sekä muuan pauliiniluostarin johtaja Länsigötlannista, kaikki karkulaisia; mutta täällä sisämaassa eivät he pelänneet mitään, täällä he saattoivat mässätä niinkuin muinoin, ja kun he nyt istuivat pöydässä täysien maljojen ääressä, niin unohtuivat veljellisessä sovussa kaikki huolet ja täysin siemauksin nauttivat he elämän iloa.
Viinin vaikutus oli erinomainen ja pian kuului tornikamarista äänekästä riemua.
Silloin alkoi kuolinkello soida.
Sen pitkät, kumeat äänet tunkivat kauvas ympäristöön.
Seurue tornikamarissa tyhjensi ensin maljansa ja teki sitte ristinmerkin.
Jo alkoivat palvelevat veljet luostaripihalla veisata katumusvirttä.
Ja siihen yhtyi muutamia ääniä ihmistungoksesta.
Nyt aukenivat suuret portit.
Vasemmalta tuli munkki, kantaen mustalla harsolla peitettyä krusifiksia.
Häntä seurasi Cecilia.