Pian alkoivat kellot soida.
Oli jo täysi päivä.
Ahneen joukon silmät olivat tähdätyt luostaria kohti.
— Eivätkö ne jo pian tule?
— Me raukat saamme seisoa täällä vilussa.
— Sitä kuumempaa on sitte heillä.
Tuollaisia huudahduksia kuului raa'an naurun seasta.
Sillaikaa oli tornin sali kokonaan muuttanut muotoa; musta vaate oli otettu pois seiniltä ja pöytä, jolla kuolon symboolit eilen olivat levänneet, oli tänään täynnä pulloja ja maljoja.
Täältä saattoivat hurskaat isät vapaasti katsella kamalaa näytelmää, jonka he kirkon kunniaksi ja kansan virkistykseksi olivat panneet toimeen ikkunoiden edessä.
Täällä saattoivat he uneksia elävänsä niinä aikoina, jolloin papit olivat kaikkivaltiaat ja kuninkaat vapisivat heidän vihaansa.