Häpeillään kääntyi talonpoika poispäin ja teki ristinmerkin.
— Missä on vaimoni, Cecilia raukkani? kysyi vieras. Grymin silmät välkähtivät.
— Olette Olavi Tyste, lausui hän hitaasti, ikäänkuin hyväellen sanoja.
— Kapteeni kuninkaan henkivartiastossa; vapauttakaa minut paikalla, oman itsennekin tähden.
— Katsotaanhan nyt, vastasi Grym.
Ovi oli samassa auennut ja useita luostaripalvelijoita astunut sisään.
— Voi Herran ihmettä! huusi munkki voimakkaalla äänellä. — Tässä näette miehen, joka vietteli ja raiskasi sen naisen, joka huomenna poltetaan roviolla. Hänet on lähetetty tänne kärsimään samaa rangaistusta kuin hänen rikoskumppalinsa! Viekää hänet kiireesti luostariin. Siellä laulamme sitte Deus glorian.
Tyste hämmästyi tästä kaikesta niin, että hän vastustamatta nousi hevosensa selkään ja antoi kuljettaa itsensä luostariin.
Vasta kun portit avautuivat, selveni hänelle äkkiä, mikä kohtalo häntä odottaa ja silloin pääsi häneltä huuto, joka tunki Cecilian korviin.
Kun hän sitte tunsi ympärillään luostari-ilman ja ajatteli, että Cecilia jo kauvan oli hengittänyt sitä, sekä että he huomenna näkevät toisensa vain liekkien keskeltä, saamatta edes kuolla sylitysten, niin lamaantui hänen mielensä ja hän purskahti katkerasti itkemään, ikäänkuin sydän olisi ollut särkymäisillään.