— Tyste!
Noihin sanoihin mahdutettiin koko heidän sielunsa; siinä oli voitonriemua ja kamalinta tuskaa.
Munkit olivat väistyneet syrjään tehdäkseen tietä, ja katseet toisiinsa tähdättyinä kulkivat vangit kuolemaan.
Grym oli istuutunut molempien rovioiden väliin; hän antoi pyöveleille käskyjä ja yhtyi tuontuostakin munkkien hoilottaviin katumusvirsiin.
Hän kävi niinikään kiinni Cecilian käsivarteen, taluttaakseen häntä ylös rovion portaille.
Cecilia totteli paikalla, empimättä, miltei vaistomaisesti.
Kuni naulattuna viipyi hänen katseensa hänen rakkaansa kasvoilla. Hän näki hänen säpsähtävän ja sitte äkkiä, vaimoansa silmäellen, nousevan portaille.
— Sitokaa heidät lujasti kiinni! huusi Grym, osoittaen paaluja ja niihin kiinnitettyjä köysiä.
Cecilia tunsi jo karkeiden köysien kiertyvän käsivarsiensa ja kaulansa ympäri.
Silloin tunki voimakas ääni läpi ihmislauman: