— Älkää koskeko heihin!

Taajat katsojajoukot jakautuivat ja mies, päätä korkeampi kuin kaikki muut, tunki eteenpäin läpi tungoksen, joka vapaehtoisesti väistyi tieltä.

— Se on Ingiald!

— Mitä hän täältä hakee?

Omituinen levottomuus kuvastui vanhuksen tavallisesti niin jäykillä kasvoilla. Päästyään munkkien joukkoon, jotka likinnä ympäröivät uhrejaan, työnsi hän voimakkaalla liikkeellä heidät syrjään ja seisahtui Grymin taakse.

Tämä tahtoi itse olla sitomassa Tysteä roviolle.

— Konna! kuuli hän äkkiä takaansa ja väkevä koura tarttui hänen käsivarteensa. Hän kääntyi ja näki silloin vastustajansa niin uhkaavana, että hän aivan pelästyi, Ingiald miltei viskasi hänet suureen munkkijoukkoon.

Silloin tuli hän taas täyteen tajuntaan ja rupesi kovalla äänellä huutamaan kostoa.

Munkit kirkuivat, että syyllinen on otettava kiinni, huutoon yhtyivät katsojat ja pian oli heidän joukkonsa kuin aaltoileva ihmismeri, jossa toinen tuuppi toistaan.

Likenevän rajuilman lailla rupesi heidän riveistään kuulumaan napinaa, sillä vihittyä pappia oli loukattu, pappia, joka lisäksi oli taalainjunkkarin mahtava ystävä.