— Lieneepä yhdentekevä.
— Ei sentään. Mikä nimesi on?
— Aatami!
— Tuon näköinen ei ensimäinen isämme varmaankaan ollut, lisäsi junkkari.
— Kasvan kunhan ehdin, virkkoi kääpiö.
Järkähtämätön vakavuus teki hänet tavattoman hullunkurisen näköiseksi ja ritarit nauroivat sydämen pohjasta, mutta pikku mies ei siitä laisinkaan pahastunut. Hänen kasvonsa pysyivät aivan muuttumattomina.
— Antakaa minun ottaa hänet luokseni, lausui junkkari, — ehkä hänestä voi olla hyötyä meille.
— Mielelläni, vastasi Banér ja lisäsi, osoittaen junkkaria: — tämä ritari…
— Herra Otto Krabbe, jatkoi kääpiö.
— Tunnetko hänet?