— Tunnen kaikki!
— Tiedätkö kuka minä sitte olen?
— Kallön herra.
— Mistä sinä sen tiedät?
— Näenhän sen; ja kääpiö laski käden sydämelleen syvästi kumartaen.
— No niin, Aatami, jätän sinut nyt herra Otto Krabben haltuun ja toivon, että palvelet häntä uskollisesti ja nöyrästi.
— Sinä pahanpäiväinen elukka, tunnet minut nimeltä mutta et enempää, sopersi junkkari ja otti käteensä ratsastuspiiskan, joka oli pöydällä.
Herrat erosivat. Aatami seurasi junkkaria. Hän sai nukkua huoneessa, joka oli hänen isäntänsä huoneen ulkopuolella.
Päivä oli ollut rikasvaiheinen. Torkel saattoi äitinsä mökille.
Äänetönnä katseli hän sisarta ja mutisi:
— Kiitetty olkoon pyhä neitsyt. Nyt tyttö on syönyt tarpeeksi.