— Hyvät herrat, sanoi hän sitte, — varhain huomisaamuna lähdemme
Jotnisteeniin.
Mutta siellä oli sillaikaa sattunut odottamaton tapaus.
Tiedämme, että Aarent Pietarinpoikaa siellä pidettiin vankeudessa. Omasta pyynnöstään sai Ingiald luvan käydä häntä katsomassa ja Ingialdilta kuuli vanha ritari, joka synkän epätoivoisana odotti kuolemantuomiotaan, että hänen tyttärensä elää ja oleskelee samassa talossa, juuri pelastuneena häpeällisestä kuolemasta.
Uutinen koski häneen niin, ettei hän aluksi voinut sitä käsittää.
Sitte hän nöyrästi pyysi saada hänet nähdä, vaikkapa vain ainoan kerran.
Silloin kertoi Ingiald, että hän on hengenvaarallisesti sairaana.
Nyt tahtoi ritari joka tunti tietää, miten hänen on.
Hänen hartaasta pyynnöstään kävi Tyste kerran hänen luonaan ja kertoi koko heidän surullisen tarinansa alusta loppuun asti.
Sitte jätti ritari hänelle joukon papereita ja asiakirjoja, jotka hän
Olavi Olavinpojan välityksellä oli saanut tänne linnaan.
— Kas tässä, sanoi hän; — koko omaisuuteni kuuluu tyttärelleni ja hänen puolisolleen.