— Että me olemme karkoitettavat täältä, kuiskasi hän.
— Jos ansionne mukaan toimisin, niin käskisin paikalla sotamiehiäni ajamaan teidät pihalle, mutta armosta saatte itse vapaehtoisesti lähteä.
— Armoa, armoa! huusi koko joukko ja lankesi polvilleen.
— Mitä te tahdotte?
— Jäädä tänne palvelemaan Jumalaa ja auttamaan köyhiä, niinkuin tähänkin asti! huusi abbedissa.
— Ja kaikin mahdollisin keinoin koettamaan rikastua lähimmäisenne kustannuksella; armottomat, sydämettömät te olette olleet; avioliiton, jonka Jumala itse sääsi, olette te leimanneet melkein rikokseksi. Pakollisen luostarilupauksen antaminen on teidän silmissänne Jumalalle otollinen työ, mutta se, joka luopuu valheesta noudattaakseen lakia, jonka Jumala itse istutti sydämeemme, se on tehnyt rikoksen, joka ainoastaan tulella voidaan sovittaa. Taivaan rangaistus teitä kohtaa sen tähden, että jätitte tuon ihmisraukan pyövelin käsiin.
— Kirkon laki niin käskee, sopersi abbedissa.
— Mutta ei Jumalan laki, huudahti kuningas. — Tästälähin tahdon ja käsken, että jokainen nunna vapaasti saa jättää luostarin.
Abbedissan laihoille kasvoille oli valunut helakka puna, mutta hän hillitsi mielensä ja virkkoi:
— Väkivallalla voitte meidät karkoittaa, mutta siitä olen varma, ettei kukaan mene vapaehtoisesti.