Kuningas ojensi kätensä Cecilialle ja nosti hänet ylös.
— Sanokaa minulle ensin rikoksenne, lausui hän lempeästi ja astui sitte likemmä miestä.
— Mutta Cecilia oli ehtinyt ennen häntä ja kietonut käsivartensa miehen kaulaan.
— Armoa, armoa! pyysivät nyt molemmat.
— Aarent Pietarinpoika! huudahti kuningas hämmästyneenä.
— Isäni!
Kuningas loi hetkeksi katseensa herra Månsiin ja kääntyi sitte polvistuvien puoleen.
— Isänmaan kavaltaja! lausui hän ankarasti, kääntyi sitte ympäri ja läksi kiirein askelin huoneesta.
Måns Bryntenpoika seurasi häpeillään. Kuningas oli koko päivän harvapuheinen ja synkällä mielellä; hän puhutteli kääpiöä, mutta tämä oli viettänyt vain yhden yön Jotnisteenissa ennenkuin hän läksi kuningasta hakemaan, eikä siis tietänyt mitään Aarent Pietarinpojasta.
Päivällisaikaan tuli Ingiald. Hän oli kierrellyt pitkin pitäjiä kuninkaan asioissa ja toi nyt tiedon, että jokainen saapuu, mikäli terveys vaan sallii.