Ratsastusvaippa oli heitetty olkapäille ja sen alta näkyi kaksinkertaisista renkaista tehty rintavarus, jommoisia käyttivät ne, jotka paljon olivat matkoilla; samettihatun sininen, punainen ja valkea höyhentöyhtö osoitti että hän kuului hoviin. Hatun alta näkyi paksu, kihara tukka ja tuuheat kulmakarvat; kasvot olivat vielä nuorteat, ilme niissä oli ankara ja kova.
— Tervetuloa, herra Otto Krabbe, huudahti Eerik Banér, ojentaen vieraalle kätensä.
He paiskasivat voimakkaasti kättä ja Otto herra asteli ylös portaita lääniherran edellä.
Aatelistalojen tapoihin kuului, että kaukaisempi vieras aina ensin vietiin saunaan, jossa hän kylpi ja pukeutui ennenkuin esiintyi perheen piirissä.
Eerik Banér avasi saunan oven, sytytti seinälampun ja jätti vieraan yksin.
Hetken kuluttua tuli Otto Krabbe saliin ja tervehti kohteliaasti läsnäolevia, mutta puhumiseen ei jäänyt paljonkaan aikaa. Lääniherra vei vieraan pöydän ääreen, joka kiireesti oli katettu häntä varten. Äänetönnä hän söi ateriansa; hänen lopetettuaan teki paistinleikkaaja syvän kumarruksen ja lähti huoneesta. Sitte luki kappalainen rukouksen ja poistui hänkin.
Lääniherra nakutti tikarinsa päällä pöytään ja sisään astui kaksi palvelijaa, jotka kantoivat pöytään juomakannun ja kaksi hopeapikaria.
Sitte kehoitettiin kaikkia läsnäolevia yhtymään tervetuliaismaljaan.
Vieraan astuessa sisään oli salissa syntynyt hiljaisuus. Ainoastaan lääniherra ja Otto Krabbe keskustelivat ja toiset kuuntelivat tarkkaavaisesti, toivoen saavansa tietää uutisia. Äkkiä nousi lääniherra.
— Olen unohtanut, virkkoi hän, viitaten Kustaalle, — esitellä teille rakkaan vieraani ja sukulaiseni Kustaa Eerikinpojan.