Pari tuntia myöhemmin ilmoitti Otto Krabbe aikovansa lähteä iltapäivällä, palatakseen seuraavana päivänä hyvään aikaan.
Heti senjälkeen hän läksikin.
Samana päivänä oli Torkel huomaamatta tullut linnaan. Hän hiipi
Kustaan huoneeseen ja sanoi, että isä Ingiald oli hänet lähettänyt.
— Mitä tarkoitusta varten?
— Hän sanoi teidän tarvitsevanne minua.
Samassa avautui hiljaa ovi ja Dorotea astui sisään Kustaan suureksi hämmästykseksi. Torkel aikoi kiirehtiä pois, mutta neiti lausui:
— Ole täällä ja vartioi ettei kukaan pääse sisään. Sitte hän likeni
Kustaata ja puhui: — laiva odottaa. Sinun pitää karata.
— Minun! Ja sinäkö…
— Niin, minä kehoitan sinua siihen. Voinko antaa sinulle suurempaa todistusta rakk… ystävyydestäni?
— Oi Dorotea, huudahti Kustaa, — jos tietäisit mikä ilo, mikä hurmaus minut valtaa! On kuin kaikki unelmat haihtuisivat ja taivaan valo ja ihanimmat toiveet taas hymyilisivät vastaani loistavin värin!