Häntä hän ei ajatellut. Dorotean sydäntä pusersi ikäänkuin kylmä koura.
— Teen tämän vastoin isäni tahtoa, äänteli hän hiljaa, — sinun tähtesi.
— Oi Dorotea, miten voin sinua kiittää!
— Lääniherra tulee tännepäin! kuiskasi Torkel.
— Hyvästi! ja Dorotea riensi ulos toista tietä.
Mutta lääniherra ei tullut ja Torkel selitti tahtovansa seurata rakasta herraa vaikka iäisyyteen asti.
Sykkivin sydämin keräsi Kustaa ne vähäiset tavarat, jotka hän tarvitsi mukaansa; sitte hän läksi rannalle niinkuin tavallisesti ja tapasi tiellä Iivar Grynin. Tämä kertoi kaislikossa nähneensä veneen, jota ei ennen ollut siellä.
— Sanon sen vain siksi ettet luulisi olevasi ensimäinen joka sen huomaat, lisäsi hän, painaen Kustaan kättä ja läksi pois.
— Rehellinen ystävä! ajatteli ritari ja kiirehti rantaan. Siellä hän heti huomasi veneen, mutta hämmästyksekseen näki hän Aatamin sen pohjalla.
— Mitä sinä täällä teet?