— Pian on keskiyö, kiirehtikäämme, sanoi Kustaa herra.
— Ei, herra, ei ennenkuin tuo vene on kadonnut näkyvistä, vastasi
Aatami.
— Mitä me siitä; Torkel, souda vene tänne, käski ritari.
Omituinen kamppaus alkoi. Torkel tahtoi laskea maalle ja Aatami järvelle. Torkel tahtoi tarttua peräsimeen, mutta kääpiö pani jalkansa vastaan, niin että Torkel miltei olisi pudonnut suinpäin veteen jollei Aatami olisi saanut hänestä kiinni.
Jo alkoi purje pullistua ja vene kiiti eteenpäin.
— Petturiko sinä olet vai mitä tämä tietää? kysyi Torkel.
— Jos sinä olet uskollinen palvelija, niin pian saat sen tietää, vastasi kääpiö. Tullakseen Helgenäsiin täytyi heidän purjehtia sen veneen ohi, jota kääpiö äsken oli osoittanut. — Heitä hartioillesi herrasi takki, niin ei tuuli pääse läpi, lisäsi Aatami.
— Ei se sovi, vastasi Torkel.
— No, voithan sinä nyt kerran olla herrana; kiedo se hyvin ympärillesi, jottei vihuri pääse läpi.
— Niin, nuolia minun ei tarvinne peljätä.