— Sitte hän sanoo: "Minä Luther olin munkki ja kiivas paavilainen, mutta silti on Jumala minut kutsunut ensimäiseksi saarnaamaan teille sanaansa. Minä Martin Luther olen selittänyt P. Raamatun oikeammin kuin sitä tuhanteen, jopa kuuteentuhanteen vuoteen, jopa maailman luomisesta asti, on selitetty. Kukaan opettaja ei ole sitä selittänyt niinkuin minä."
Munkit hikoilivat ja tekivät ristinmerkkejä: heidän puhtaat huulensa olivat koskettaneet liian likaisia asioita. Mutta se ei estänyt ensimäistä munkkia heti jatkamasta.
— Hänen kerettiläisyytensä on kehittynyt niin pitkälle, että hän sanoo olevansa likinnä Jumalaa viisain olento, jopa että hän on itse Jumala: "minun sanani on Jeesuksen sana ja minun suuni on Jeesuksen suu!" Eikö se nyt ole kummallinen ihminen tuo Luther… Minä puolestani melkein uskon, että hän on Jumala, koska kerran hänen kirjoituksillaan ja hänen nimellään on sellainen voima, että se tekee kerjäläiset korkeiksi herroiksi, aasit oppineiksi miehiksi, velikullat pyhimyksiksi ja loan jalokiviksi.
— Koska se on tapahtunut? kysyi Lauri hämmästyneenä.
— Eivätkö nuo heittiöt prinssit, jotka seuraavat häntä, ole kerjäläisiä, huudahti ensimäinen munkki, — ja aaseja ja velikultia nuo opinsällit, joista Luther sanoo tehneensä opettajia ja pyhimyksiä?
— Eikä siinä kyllä, puuttui puheeseen toinen munkki, — vaan hän vertaa itseään Paavaliin, jonka Herra saattoi kolmanteen taivaaseen, ja Johannekseen, jonka pää nojasi Herran rintaa vastaan… mutta mitä minä sanoinkaan! Hänhän asettuu heidän yläpuolelleen, tuomitsee sekä heidät että muut apostolit, tuomitsee kaikki pyhimykset ja profeetat ja selittää Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen silmänkääntäjiksi, jotka tähän asti ovat pettäneet jokaista pyhien totuuksien ja heidän jumalallisen oppinsa saarnaajaa! Luther on ainoa, jota Jumala ei ole pettänyt, hän on kaikista opettajista suurin, ensimäinen, joka on julistanut jumalallista oppia sen koko puhtaudessa, puhtaampana kuin kukaan ennen häntä, aikojen alusta asti. Lutherin oppi on siis suurempi kuin se oppi, jota Jeesus Kristus julisti.
— Itsestännekö te näitä puhutte? kysyi Lauri, johon molempien puhe teki ulkoa opitun läksyn vaikutuksen.
— Piispamme ja pappimme ovat kaikki samaa mieliä, vastasi nuorin munkki varomattomasti, luoden vanhempaan kysyvän katseen.
— Siinä näet, vastasi toinen kiihkeästi, — me olemme kaikki kuin samana ajatuksena samassa sielussa, ja mitä se sielu ajattelee, sen lausuvat kaikki kielet kuin samasta suusta.
— Kai te sitte voitte selittää senkin, miksi Luther, joka puheessaan ja vastauksissaan tekee niin luonnollisen ja vaatimattoman vaikutuksen, teidän mielestänne voi olla niin ylpeähenkinen?